Ensimmäinen kolmannes (eli koulupäivät ennen harjoittelun alkua) loppuvuodesta on onnellisesti ohi. Juhlistan sitä näkemällä epämääräistä sahalaitakuviota näkökentässäni. Migreenistä on tullut ikävän usein ilmaantuva seuralainen. Viimeksi viime viikolla silmissä vilisi kahden päivän ajan ja nyt taas. Toivon todella, että terveys kestää loppuvuoden, että saan koulun päätökseen.

Viime viikonloppuna kävin isän luona. Oli ihanan rentouttavaa herätä sumuiseen järvimaisemaan ja hiljaisuuteen. Uskaltauduin jopa pyytämään isää ja Riittaa valmistujaisjuhlaani joulukuussa. Isä ei sanonut juuta eikä jaata, joten ehkä he neuvottelevat asiasta Riitan kanssa. Pääasia, että viimein uskalsin kysyä.

Olo on varsin mitätön. Serkku on viikonlopun käymässä täällä kaupungissa yhdessä kylpylässä. En mitenkään jaksaisi nähdä häntä, mutta en oikein kehtaa olla näkemättäkään. Olen vain tosi väsynyt ihmisiin ja elämään noin yleensä. Stressaan koulua, painoa, harjoittelun alkua, töitä, raha-asioita ja sitä, mitä tapahtuu, jos en valmistumisen jälkeen saakaan töitä. Stressi vaikuttaa uneen, satunnaiset keikkatyöt samoin. Viime yönä valvoin pari tuntia ja aiemmin viikolla iltavuoron päätteeksi uneksin potilaista hela natten. Kunpa joku pysäyttäisi edes hetkeksi tämän jatkuvan ajatus- ja murehtimisrumban.