Tänään kävin koululla kuulemassa välituomion lopputyöstäni. Tajusin bussissa istuessani, että tämä on mitä luultavimmin elämäni viimeinen syksy, kun ahdistun koulun alkamisesta. Jes, kerrankin jokin ahdistus loppuu eikä aina tule vain lisää. Tuomiokin oli kohtalainen. Enää pari(kymmentä) korjausta, ja annan lopputyöni lopulliseen arviointiin. Parasta on se, että nyt kun vähän vielä puristan, voin keskittyä lokakuussa rauhassa harjoitteluun eikä tarvitse välillä juosta koululla lopputyön takia. Hyvä minä.

Siskonpojallekin löysin lahjan enkä ahdistunut kaupungilla niin kuin eilen. Kieltämättä säikähdin eilistä, mutta nyt tuntuu jo paremmalta. Pitää vain muistaa, miten pohjalta olen lähtenyt, missä olen nyt ja minne matkalla. Minä pärjään kyllä tuli mitä tuli. Joulukuussa on paljon aihetta juhlaan.