Terapeutti kysyi eilen, mitä minulle tapahtui kun veljeni kuoli. Sanoin, että hajosin. Kaikki ruumiinosani ovat irrallaan toisistaan. Kädet ja jalat heiluvat ilmassa irtonaisina, keskivartalo on poikki vatsan kohdalta, pää irti muusta kehosta. Henkisesti pää ja mieli ovat yhtä kaaosta.

Juha sanoi viime kesänä, että hän kuoli samalla kun hänen veljensä kuoli. Siltä minusta tuntuu. En tiedä enää, mikä minä olen, koska kaikki vietiin minusta kun veljeni poistui tästä elämästä. Pitäisi pystyä kasaamaan tämä uusi minä, mutta en jaksa enkä halua.

Miten kuvaisit tätä kaikkea, terapeutti kysyi. On kuin musta loputtoman pitkä käytävä, jonka päässä on vähän raollaan oleva ovi. Jos sen vahingossa aukaisee, kaikki kamaluus hyökkää päälle ja tuhoudun lopullisesti. On parempi pysytellä mustassa tyhjyydessä, epätodellisessa elämässä, ajassa jolloin kukaan ei ollut vielä kuollut.

Miksi kuolit. Miksi miksi miksi. Veit jotain mikä kuului minulle. Se saa minut sekaisin raivosta ja vihasta. Minun piti kuolla ensimmäisenä meistä kaikista. Minun, ei ainakaan sinun. Vituttaa ja olen niin vihainen, että voisin tappaa sinut.

*******************

Huomasin illalla treenivihkostani, että olen käynyt salilla ja lenkkeilemässä neljätoista päivää ilman mitään taukoa, välillä kaksikin kertaa päivässä. Se alkaa tuntua sekä pään hajoamisena että kropassa. Vertaan itseäni niihin, jotka pystyvät harjoittelemaan joka päivä, joko täysillä tai palauttavaa kevyttä treeniä. Minä vedän täysillä tai en ollenkaan. En osaa antaa itselleni armoa ja vaikka mennä venyttelytunnille tai jotain "helpompaa" edes kerran viikossa.

Ja tulen hulluksi tämän nukkumisen kanssa. Ajattelin laittaa sähköpostia psykiatrilleni ja valittaa unettomuudestani. Seuraavaan aikaan kun on vielä pari viikkoa. Tuntuu, etten jaksa valvoa enää yhtään. On oltava joku yksi nappi, jolla saa rauhan edes yöksi. En jaksa syödä monta eri lääkettä unettomuuteen, kun niistä ei ole mitään apua. En halua syödä turhaan lääkkeitä.

Nyt pitäisi jaksaa kasata itsensä jonkinlaiseen kuntoon, kun näen huomenna yhden miehen. Onneksi olemme jo kertaalleen tavanneet, joten ei ole sellaista ensikerran paniikkia ja huolta, ettei kelpaakaan tällaisella ulkonäöllä ja kropalla. Treffeistä varmasti raporttia myöhemmin.