Tämä päivä on mennyt ihmeen hyvin ollakseen sunnuntai. Kävin jopa aamulla tunnin lenkillä. Lähdin siis vapaaehtoisesti ulos kävelemään, mitä tapahtuu ehkä kerran viidessä vuodessa. Muutenkin koulustressi on hetkeksi helpottanut, vaikka en edelleenkään mitenkään mielellään lähde kouluun. Pakko jaksaa. Sitä toistelen. Tai oikeastaan olen jo hyvin lähellä ensimmäistä tavoitettani, että jaksaisin jouluun asti.

Jouluna tulee toinenkin maaginen rajapyykki vastaan. Heti joulun jälkeen täytän kolmekymmentä vuotta. On aika karua ajatella, että olen yläasteelta asti ajatellut, että tapan itseni ennen tuota ikää. Tai siihen on liittynyt sellainen "ehto", että jos mikään ei ole muuttunut. Nyt kai jokin on muuttunut, kun opiskelen taas. En tiedä. Haluan ainakin nähdä vielä yhden itselleni tuntemattoman maan. Katsotaan sitten, mitä sen jälkeen.

Kirjoitin vähän aikaa sitten, että joku tai jokin saa minut joka päivä itkemään. Sain äsken fb:ssä viestin Teijan äidiltä. Hän kirjoitti vain lyhyesti, mutta se riitti. Itku ja ahdistus taas valtasivat mielen. Teijan äiti kertoi, miten he yhä vaan ikävöivät ja surevat veljeäni. Pyysi minua käymään, että voisimme yhdessä jutella veljestäni ja muistella häntä.

Vaikka yhteydenotto pisti itkemään, olen suunnattoman helpottunut. Hekin surevat veljeäni ja miettivät häntä päivittäin, vaikka ensi vuonna tulee jo kolme vuotta kuolemasta. Ja että he miehensä kanssa toivoisivat, että minä menisin käymään heillä. Tuntuu niin uskomattoman hyvältä, että joku haluaisi puhua veljestäni. Se ei oikein onnistu siskoni eikä isäni kanssa. Tai onnistuu ehkä isän kanssa, mutta minun pitäisi ottaa asia esille. Enkä minä halua yhtään enempää muistuttaa isää kaikesta tuskasta, kun se varmasti on kannettavana 24/7 muutenkin.

Sinällään aika mielenkiintoista, että Teijan äiti otti minuun yhteyttä. Hänhän pommitti isää aika tavalla noin vuoden verran veljen ja äidin kuoleman jälkeen. Sitten yhtäkkiä, kun isä löysi Riitan, Teijan äiti lopetti yhteydenpidon. Isä sanoi, että hyvä niin. En tiedä, voiko suhteellisen vieras ihminen loukkaantua siitä, että isä yrittää jatkaa elämäänsä, mutta siltä se vähän vaikutti.

Saa nähdä. Ehkä menen käymään heillä seuraavan kerran, kun menen isälle. Tiedän kyllä, mikä tunteiden sekamelska ja hysteria siitä seuraa, mutta kuka tietää, jos sitä juuri kaipaan.