Olin lauantaina baarissa, vaikka otti tosi koville lähteä yksin liikenteeseen. Istuin tovin yksin ja katselin ihmisiä. Tuli sellainen olo, että olen tissitoppeineni niin väärässä paikassa kuin vain voin olla.

Juuri kun olin tekemässä lähtöä, pöytääni istuutui eräs rekkakuski. En olisi kyllä ikinä uskonut häntä rekkakuskiksi, mutta näin hän väitti. Miehen silmissä oli jotain niin vetoavaa, että olisin voinut panna häntä sillä samalla hetkellä kun hän tuli istumaan viereeni. Oikeasti, miten voi jollakin olla niin mielettömät silmät.

Juteltiin ja mies kävi välillä hakemassa juomia. Yhden hakureissun aikana pöytääni istui toinen mies. Mielenkiintoinen "sattuma" taas, että hän oli suoraan huuhaapiireistä. Juttelimme hänen kanssaan henkimaailman juttuja, ja myöhemmin kävi ilmi, että tunnen hänen äitinsä. Aika omituista.

No joo. Odotin kunnon panoa rekkakuskin kanssa, mutta niinhän siinä sitten kävi, että hukkasin miehen väkijoukkoon. Perse. Meillä oli niin mieletöntä silmäpeliä, tuijottelua, suutelua, flirttailua, että tiedän, miten hyvä yhteisestä yöstä olisi tullut. Ja ei, emme ehtineet vaihtaa numeroita.

Sen verran helmi mies oli, että ajattelin mennä etsimään häntä vappuaattona samaiseen baariin. Mies sanoi, että on aina samassa baarissa ja useimmiten yksin liikenteessä. Ehkä vähän epätoivoista, mutta samapa tuo. Hyvän panon perässä kannattaa juosta.

Iltaisin iskee edelleen hirveä tuskastuminen ja ahdistus. Tuntuu, että olen väärässä kehossa ja tekisi mieli repiä itsensä itsestään irti. Miksi en voi vaan tyytyä tähän kehoon ja painooni. Olen normaalipainon ylärajoilla, so what. Käyn kuitenkin salilla säännöllisesti, ei pitäisi olla valittamista. Mutta on.

Kropan lisäksi ahdistus tulee tadaa elämästä noin yleensä. On tuskaa ajatella, että pitäisi elää vielä ties kuinka monta vuotta. Yritän ajatella, että tärkeintä on vain selvitä hengissä yhdestä päivästä kerrallaan eikä murehtia seuraavia. Silti näen tulevaisuuden hirveänä kasana ahdistusta ja pahaa oloa. Mitä jos en toivu koskaan ja olen masentunut ja tässä tuskastuneessa tilassa loppuelämäni. Ei mikään kovin houkutteleva näkymä.

Ai niin. Patrik vastasi eilen sähköpostiini. Viesti oli taas suhteellisen neutraali ja lyhyt, mutta kirjoitti kuitenkin. Kiva yllätys.