Viikko on ollut tuskaisen pitkä. Todellinen pitkäperjantain huipentuma etukäteen.

Maanantaina tuli kymmenen vuotta veljeni kuolemasta. Masennuin vuosipäivästä jo viikonloppuna ja pohdiskelin kaikkea. Enimmäkseen sitä, miten olen käyttänyt kymmenen vuotta jatkoaikaani.

En vieläkään tiedä, miksi elän ja mikä on elämän tarkoitus eli kovin turhalta tilanne näyttää edelleen. Veljeni kuoleman olen hyväksynyt jo aikoja sitten ja tiedän, että se oli sovittu ennalta. Silti kaikenlaisia ajatuksia tulee ja menee.

Maanantaina sain yhden semiahdistavan terveyteeni liittyvän tiedon tai epäilyn, jota olen huolella stressannut. Pari yötä on mennyt valvoessa ja varsinkin iltaisin käyn niin ylikierroksilla, että olen parina iltana joutunut ottamaan rauhoittavaa. En voi tehdä asialle juuri nyt mitään, mutta toki osaan hyödyntää joutilaan ajan turhalla murehtimisella ja kauhukuvilla.

Eilen mietin, että tästä stressilatauksesta puuttuu enää Samin yhteydenotto. Tilaus toimitettiin lähes välittömästi, sillä Sami otti illalla yhteyttä.

Mies on ollut kolmisen viikkoa sinkkuna tai siis niin sinkkuna kuin kulissiliitossa elävä mies voi olla. Heh. Hän haluaa minut takaisin ja sillä tapaa rajoittavasti, että meillä ei olisi muita seksikumppaneita.

Sami tulee ilmeisesti huomenna käymään ja juttelemme asiasta. Tällä hetkellä en tunne mitään muuta kuin jännitystä, mutta tiedän, miten helposti vanhat tunteet roihahtavat ja siinä sitä sitten taas ollaan. Nyt kun olisin viisas, pyytäisin miestä jättämään minut rauhaan, mutta kuulostaa kovin tylsältä ja helpolta vaihtoehdolta. Lisää draamaa, kiitos.

Pääsiäisenä lähden K:n kanssa rentoutuslomalle, mutta näiden terveysjuttujen ja stressaamisen takia pääsiäinen kääntynee pelkäksi lomaksi. Toisaalta on ihan kiva päästä pois arkikuvioista eri maisemiin vaikka sitten vain murehtimaan.