Ensimmäinen kouluviikko takana. On ollut aika rankkaa. Nyt kun loppuaika opiskeluista menee pelkästään mielenterveysjutuissa, oma jaksaminen on vähän niin ja näin. Joka tunnilla tulee diasarjaa elämästäni, diagnooseja, ahdistusta, itsetuhoisuutta. En voi olla miettimättä, onko siellä nuorten meikattujen mallineitosten joukossa ketään, jolla olisi edes vähänkään samanlainen tausta kuin minulla. Mietin tätä myös katsellessani meidän suuntaavien ryhmää. Kaikki näyttävät ja tuntuvat niin normaaleilta. Tosin niin kai minäkin muiden mielestä, jos ei oteta huomioon viiltelyjälkiä kädessäni.
 
Kun kävelin kotiin (lonkkaan ei muuten sattunut, jipii), ajattelin itsekseni, miten normaalia on ajatella usein kuolemaa. Ei vaan läheisten, vaan omaa. Miettiikö kukaan muu koko ajan, miksi on elossa ja minkä takia täällä pitää elää. Että mitä helvetin järkeä tässä kaikessa voi olla. Vai kulkevatko kaikki jossain arjessaan päivästä toiseen sen kummempia pohtimatta. Ja miten normaalia on ajatella, että olisi mieluummin kuollut kuin eläisi tässä maailmassa.
 
Vaikka kaikki on suhteellisen hyvin, haluaisin silti kuolla. En pääse siitä yli enkä ympäri. En koe itseäni nyt erityisen masentuneeksi, vaikka viime viikot ovat olleet selvästi raskaampia ja ahdistavampia kuin esimerkiksi viime syksynä. Mutta voiko ihminen olla ihan kunnossa ja terve, jos pääajatuksena on halu kuolla.
 
Näin Mikasta pitkästä aikaa unta. Hän heräsi henkiin ja unessa oli koko ajan sellainen helpottunut olo, että tajusit sitten vihdoin tulla takaisin, kun olen neljä vuotta odottanut. No, herääminen olikin varsin ankeaa.
 
Äsken tuli mielenkiintoinen kommentti siskoltani, kun juttelimme keventelyprojektiemme edistymisestä. Tuskailin siinä ääneen, miten vaikeaa voi olla aikuisen ihmisen syödä normaalisti, että ei tästä tule yhtään mitään. Sisko sanoi, että selvästi syy on nyt jossain syvemmällä. Tuo oli ehkä syvällisin kommentti, mitä siskolta on ikinä tullut mihinkään ongelmaani. Mutta tottahan hän puhui. Pitänee alkaa etsiskellä motivaatiota vaikka tulevasta aurinkolomasta.