Kolme äärettömän kaunista: nainen, ääni, laulu.

http://www.youtube.com/watch?v=qxmvhso0Y9o&feature=related

Mielessäni pyörii tapahtumia vuosien takaa. Kun olin yläasteella ja aamupimeässä kävelin pari kilometriä linja-autopysäkille. Rämmin lumessa auraamatonta pikkutietä kaikin puolin aivan nääntyneenä muka-anorektikkona. Kyyneleet poskilla katselin aina tähtitaivasta ja mietin, miten jaksan enää yhtäkään aamua ja päivää. Aina kun näin tähdenlennon, toivoin, että kuolisin mahdollisimman pian ja pääsisin pois täältä.

Sitä yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunnetta on kovin raskasta muistella. Ja miten musertavalta tuntuu, kun huomaa, että on edelleen tässä viidentoista vuoden jälkeen. Odottamassa tähdenlentoa ja sitä, että pääsisi vihdoin täältä pois. Se on jotain hirveän surullista ja lohdutonta.

Ja sitten katson siskon lähettämää kuvaviestiä pienemmästä pojasta. Pienokaisella on leveä irvistyshymy, kaksi hammastakin näkyy. Rukoilen ja toivon niin paljon, että siskon poikasilla olisi paljon enkeleitä varjelemassa heidän kulkuaan. Että he jaksaisivat olla vahvoja ja kestää ikäviä asioita ja ettei heidän koskaan tarvitsisi kantaa tällaista tuskaa ja pahaa oloa kuin minä kannan.