Olen viime aikoina keskittynyt mollaamaan ihoani, joten vastapainoksi ajattelin listata asioita, joihin olen tyytyväinen tällä hetkellä.

Jaksan tehdä askelkyykkyhyppysarjoja. Alkuun pelkäsin yrittää koko liikettä, koska en tiennyt, miten lonkka reagoi ja ajattelin, että tasapaino ei tällä(kään) massalla riitä lonkan kannalta turvalliseen hyppyyn. No todellakin riittää. Hyppiessä tunnen selvimmin, että painoa on lähtenyt rungosta melkein kymmenen kiloa. Viimeksi eilen makasin salin lattialla väsyneenä kyykkyhyppyjen jälkeen ja tasailin hengitystä. Upea fiilis. Hiki vaan valui ympäriinsä ja mietin, miten kiitollinen olen toimivasta kehostani ja siitä, että pystyn liikkumaan ilman kipua.

Käytän nykyään farkuissa kokoa 36 ja ne menevät pesunkin jälkeen helposti jalkaan. Parasta on, kun housujen vyötäröä ei tarvitse mahamakkaroiden pelossa asetella kohdalleen niin tarkkaan kuin aiemmin. Olen peitellyt mahaani alle kymmenvuotiaasta asti, joten tämä on iso juttu.

Nautin salitreeneistä, kunnon hikoilusta ja siitä, että uskallan haastaa itseäni epämukavuusalueelle. Joskus salille on vaikea mennä, kun väsyttää tai ihmispaljous ahdistaa iltapäivällä, mutta useimmiten siellä on hyvä olla. Nykyään näen salin peilistä hoikistuneen keskivartalon, salimiljööseen sopivat leveät hartiat ja kohtalaisen hyvänmuotoiset reidet, joihin olen saanut lisää lihasta. Muista peileistä en vielä voi sanoa samaa.

Olen pysynyt tavoitepainossani melkein kaksi kuukautta. En ole ahminut, vaikka joitakin vaikeita hetkiä on ollut ja lipsumisia on tullut. Yleensä ”lipsumisten” jälkeisenä päivänä treenit kulkevat tavallista paremmin, joten hyvään tarkoitukseen on useampikin leipäpala mennyt.

Erityisen tyytyväinen olen siihen, että en muista enää, milloin viimeksi olisin vain halunnut kuolla. Siis kuolla siihen malliin, että tapan itseni tai että miettisin kuolemaa 24/7. Luulin, etten ikinä pääse siitä ajatuksesta ja tunteesta eroon. Kuolemaa kesti niin kauan senkin jälkeen, kun masennus alkoi helpottaa. Voisin levollisin mielin kuolla vaikka nyt heti, mutta tuntuu mahtavan kevyeltä, kun asiaa ei tarvitse koko ajan aktiivisesti jankata mielessä.