Ensimmäinen harjoitteluviikko takana. Alku oli tuttuun tapaan nihkeää, vaikka olen siis samalla osastolla kuin keväällä. Työporukkaan on vaikeampi sulautua, jos vertaa kesätöihin, mutta muuten meno on ollut rennompaa ja löysempää.

Uusi ohjaajani tuntui aluksi varsin nyrpeältä tapaukselta, mutta ohjauskeskustelussa opin hänestäkin lisää. Otin esille hiljaisuuteni ja miten negatiivista palautetta olen perusluonteestani saanut pienestä asti. Ohjaaja yllätti minut täysin sanomalla, että mielenterveysala ja varsinkin tämä osasto tarvitsee rauhallisia ja hiljaisia hoitajia. Sinun ei tarvitse olla puhelias. Et ala muuttaa itseäsi, vaan teet työtä sellaisena kuin olet. Voi helvete, jos joku suuri auktoriteetti olisi voinut sanoa minulle saman kymmeniä vuosia sitten. Ehkä pystyisin nyt hyväksymään itseni paremmin.

Olen tehnyt tällä viikolla viisi aamuvuoroa ja vauhdissa kun olen, lupauduin vielä kesätyöpaikkaan lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi töihin. Nyt kyllä väsyttää törkeästi, että saa nähdä mitä töistä tulee. Toivon vaan niin paljon, että saisin jostain revittyä lomamatkarahat kasaan.

Viikon paras uutinen on se, että isä ja Riitta tulevat valmistujaisjuhlaani ennen joulua. Olen tästä superonnellinen.