Minulla on tällä hetkellä niin kevyt, rento, treenattu, virkeä, pantu, toiveikas ja hyvä olo, että voisin melkein tirauttaa pienet itkut. En halua enää ikinä velloa ikävissä menneissä, mutta aika ajoin muistutan itseäni, miten pienestä kaikki on kiinni. Vain minä tiedän, miten lähellä olin aikoinaan tappaa itseni. Ihmeellistä, että jaksoin sinnitellä ja nyt olen tässä tyytyväisenä ja kiitollisena.

Viikonlopusta jäi mainitsematta yksi tärkeä juttu. Nimittäin kun olimme poliisin kanssa lopettelemassa panemista, hän jatkoi vielä ja kosketteli minua. Makasimme sängyllä ihan vierekkäin ja yhtäkkiä tajusin, että TUNNEN jotain. Siis ei varsinaista orgasmia, mutta jotain siihen suuntaan. Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa, kuka tietää mitä olisi tapahtunut. Alan ilmeisesti vuosikausien tuskailun ja tunnottomuuden jälkeen saada alapään ja aivojen välille jotain yhteyttä.

N:n kanssa pähkäilimme äsken asiaa ja tulimme siihen tulokseen, että tarvitsen panokaveriksi ensinnäkin fyysisesti hyvin vahvan ja vetovoimaisen yksilön, mutta myös henkisesti tosi vahvan miehen. Sellaisen, johon uskallan turvautua ja jota en pysty pyörittämään miten vaan. Yleensähän koen, että miehistä ei ole minulle mitään (henkistä) vastusta tai että olen jotenkin koko homman yläpuolella. Nyt sattui sellainen fyysinen ja henkinen täydellisyys samaan pakettiin ja naps vaan, alkoi tuntua jossain.

Aivan mieletöntä. Ehkä minussa ei olekaan mitään vikaa.