Terapeutti sanoi tänään olevansa huolissaan siitä, miten pysyn hengissä ne ajat, kun en ole vastaanotolla. Minäkin olisin ehkä huolissaan, jos jaksaisin välittää sen verran. Päivät ovat entistä ankeampia, tai en tiedä, miten niistä voi koko ajan tulla ankeampia. Huippu on saavutettu aikoja sitten. En pysty tekemään muuta kuin itkemään ja suremaan veljeä. Toivoisin, että voisin puhua veljestä jonkun kanssa, mutta terapeutti tuntuu tällä hetkellä olevan ainoa, jonka uskon jaksavan ja kestävän yhä uudelleen samoja ja samoja asioita. Nyt terapiakin keskeytyy, kun siirryn johonkin kirjoitus(terapia)ryhmään. Omasta halusta kyllä, mutta luulin, että oma terapia jatkuisi kirjoitusryhmän rinnalla. Sama kai tuo.

Kunpa voisin kuolla. Toivon sitä joka ikinen hetki.