Viikko sitten bongasin Tinderistä yhden pitkän ja komean miehen. Työviikko meni vauhdilla, kun odotin perjantaisia treffejä. Ihme, miten minun kyynisyysasteella voikin ihastua johonkin tyyppiin hetkessä niin täysillä. Vielä kun ihastus oli molemminpuolista.

Mies tuli perjantai-iltana sovittuun aikaan ja huomasin heti, että olin tehnyt vaihteeksi vääriä tulkintoja viestien ja kuvien perusteella. Odotin rauhallista, tasaista ja rentoa miestä, mutta tyyppi olikin kuin joku adhd-oppaan esimerkkitapaus.

Minulle tuli levoton olo heti siinä vaiheessa, kun mies alkoi hätäisin ottein pussailla minua ympäriinsä. Teki mieli sanoa, että jos nyt vain istutaan hetki rauhassa sohvalla ja hengität pari kertaa syvään. Typpi kävi ihan ylikierroksilla, ja toki me molemmat olimme lievästi ylilatautuneita viikon odottamisen jälkeen.

Jos joku lähelläni on levoton ja hyörii ja pyörii ympäriinsä, minua alkaa ahdistaa. Tai tulee sellainen olo, että pitää päästä pois johonkin omaan rauhaan. No, enhän minä siitä mihinkään muualle päässyt kuin panemaan.

Mies ei malttanut ottaa rennosti edes sitä hetkeä, kun olisin antanut hänelle rauhassa suuseksiä. Hän tunki käsiään joka väliin ja minua alkoi ärsyttää. Lopulta luovutin, istuin miehen syliin ja sanoin, että minulla ei ole mitään ehkäisyä käytössä.

Mies totta kai säikähti, ja todennäköisesti molempien fiilis meni lopullisesti siinä vaiheessa. Panimme kuitenkin ja se oli sellaista hätäistä sinkoilua. Mies ei edes lauennut.

Mies ihmetteli, miten minulla voi olla näin paksu perse, vaikka syön vain kasvisruokaa. Että millä ihmeellä saan lihakset säilymään. Tyyppi kuittaili muutenkin kasvissyönnistäni, mikä oli lievästi sanottuna rasittavaa. Siihen päälle hän ihmetteli, miksi en syö e-pillereitä, koska niinhän naiset ehkäisyn hoitavat.

Siinä vaiheessa aloin jo toivoa, että tyyppi panisi minun sijasta vaatteensa päälle ja häipyisi. Oikeasti. Millä vuosisadalla mies elää, jos ei ymmärrä, että nykyään melkein joka toinen on kasvissyöjä ja kaikki naiset eivät todellakaan sekoita päätään ja hormonitoimintaansa e-pillereillä? Voi helvetti.

Että sellaista. Siinä meni taas yksi unelmien mies. Vituttaa ja ärsyttää.

Töissä on mennyt ihan hyvin, mutta elämä töiden ympärillä takkuaa pahasti. Nukuin perjantaina ja lauantaina kolmen tunnin yöunet. Siinä välissä kova jalkatreeni ja nuo epätoivoiset treffit – ei hyvä.

Eilen alkoi olla jo niin epätodellinen olo, että nappasin illalla pari bentsoa ja lähdin iltaseitsemältä nukkumaan. Muistan liian hyvin kevään reissun, kun aloin kuulla itsetuhoisia käskyjä päässäni pitkän valvomisen jälkeen. En haluaisi siihen tilaan enää.

Nukuin kolmetoista tuntia putkeen ja nyt on vähän parempi olo. Eihän lääkkeillä nukuttu yö vastaa normaalia unta, mutta ainakin olen jollain tasolla levännyt.

Minulle tarjottiin töistä loppuvuodeksi vakipaikkaa, mutta kieltäydyin ja jatkan edelleen osa-aikaisena. Talossa ovi käy näköjään tosi tiuhaan, mutta olen työnkuvaani tällä hetkellä tyytyväinen. Minulle riittää se, että jaksan tehdä jotain työtä enkä ole vastuussa kenenkään hengestä.

Työpäivien jälkeen nukun tosi levottomasti. Alkuyö menee hyvin, mutta kahdentoista jälkeen alan vilkuilla kelloa tunnin välein ja uni loppuu usein neljältä. Pyörittelen päässä työasioita ja sitä, miten turhaa elämä on. Yritä siinä sitten nukkua.

Väsymyksestä huolimatta pakotan itseni salille neljä kertaa viikossa ja katson tarkasti, mitä syön. Työpäivät ovat siinä mielessä tosi helppoja, että ei ole aikaa miettiä, onko ruokahalua vai ei. Syön vain ne eväät, jotka olen ottanut mukaan ja siinä se. Vapaapäivät otan rennommin ja syön, mitä huvittaa.

Sisko kyseli tänään, mikä työasioissa niin valvottaa. En osaa selittää. Ehkä minua valvottaa eniten se, kun en näe elämässä mitään järkeä. Kaikki tuntuu turhalta eikä ole mitään syytä elää eikä mitään tarkoitusta millekään.

Pystyn hoitamaan työni, joten en voi olla erityisen masentunut. Vai voinko? Ja mitä jos olenkin taas vaikeasti masentunut ja ahdistunut? Mitä väliä sillä on, kun en missään tapauksessa halua aloittaa lääkitystä enkä terapiaa? Yhtä tyhjän kanssa koko paska, vaikka miten päin ajattelisi.

Aamulla kävin kaupassa hakemassa aamupalaa. Kävelin tihkusateessa ja mietin äitiäni. Muistan elävästi, miten äiti laahusti viimeisillä voimillaan kannettavan happipullon kanssa saunasta takaisin olohuoneeseen. Se oli jotain todella surullista katsottavaa, mutta äiti ei luovuttanut koskaan.

Varmasti äidin sitkeys pitää minutkin vielä täällä. Laahustamassa ympäriinsä. Odottamassa sitä hetkeä, kun olisi helpompi hengittää.