Moni on ehkä törmännyt tuohon elämänohjeistustauluun. Laitoin sen tuohon helpottamaan ahdistusta, joka kourii sisälläni. Viikko koulua jäljellä ja löydän itseni taas miettimästä, haukkasinko liian ison palan opiskelujen kanssa. Mitä jos minusta ei olekaan tähän enkä ikinä pärjää tällä alalla.

Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun minua pyydettiin tänään iltavuoroon ja huomiseksi aamuvuoroon. Kieltäydyin kohteliaasti, koska olen suunnitellut, että luen huomisen ja sunnuntain kohtalaisen tärkeään tenttiin. Sitä paitsi menen mieluummin huomenna salille kuin töihin. Lisäksi olen laiska ja valvonut tällä viikolla joka yö kahdesta kolmeen tuntia. Olen väsynyt.

Kun laitoin töihin viestiä, iski hirveä ahdistus. Miksi minä en jaksa sekä opiskella että käydä töissä, kun niin moni muu jaksaa. Miksi minua ahdistaa pelkkä ajatus siitä, että joutuisin kahdeksaksi tunniksi töihin puhumattakaan siitä, mikä jännittäminen ja paniikki alkaisi paria päivää ennen töihin lähtöä.

Eniten ahdistaa se, että pitäisi tehdä töitä, koska rahatilanne muuttuu kohtalaisen epävarmaksi viimeistään, kun palaan vaihdosta. Ensi syyskuussa jään käytännössä tyhjän päälle, kun kaikki tuet loppuvat. Murehdin jo nyt, miten pärjään taloudellisesti ja mitä jos joudun ensi syksynä juoksemaan koulun ja töiden väliä niin, että uuvun taas siihen kuntoon, etten kykene mihinkään. Pelkään, että vaikka teen mitä valintoja, lopulta tipun muiden (keiden) vauhdista ja jämähdän loppuelämäkseni istumaan ja murehtimaan tähän siniselle sohvalle.

Mitä jos se kauhea entinen elämä tulee takaisin ja vain vie mennessään enkä voi estää sitä mitenkään.

Pelottavinta on se, että kun ahdistus iskee, ensimmäisenä tulee mieleen, miten helppoa olisi vain kuolla. Koko elämä tuntuu hirveältä suoritusputkelta ja pakolta enkä yksinkertaisesti halua sellaista elämää.