Kävin tänään puoli seitsemältä treenaamassa salilla jalat ja heti perään lähdin hoitamaan rokotukset kuntoon joulun matkaa varten. Ostin kalaa, maistoin ja meinasin oksentaa. Voi olla, että tyydyn tuohon E-EPA-valmisteeseen ekstra-annoksilla ja jätän syömiset vähemmälle.

Olo on ollut hirveä. Eilen jo mietin, että soitan Tuulan apuun, kun oli niin paha olla. Fyysisesti kamala tärinä ja vapina, kylmä ja hiki samaan aikaan. Sinnittelin kuitenkin ja tässä nyt ollaan. Enää ei tärisytä, mutta huono olo on. Henkisesti, ei enää fyysisesti. Hyvä kun puhelimessa kestän puhua itkemättä.

Olen miettinyt tänään, että yksi ja ehkä ainoa keino päästä elämässä eteenpäin on työpaikan löytäminen. Vituttaa, kun kahdesta paikasta joihin olen hakenut, ei ole kuulunut mitään. Minulla olisi koulutus ja kokemus, mutta ei auta. Joku on aina parempi ja sopivampi. The story of my life.

Ja sitten se hemmetin arabi. Kohta on taas mennyt kuukausi, kun hänestä viimeksi kuulin. Minkä takia mies ei voi vaan suoraan sanoa, että ei kiinnosta tai että ei halua pitää yhteyttä. Ymmärtäisin sen kyllä, mutta en tällaista hiljaisuutta. Eikä kenelläkään voi olla niin kiire töissä, ettei ehtisi paria riviä kirjoittaa. Olin niin varma, että tässä on se jos ei oikea niin edes mies suunnilleen oikea minulle. Vähäksi aikaa edes. Jotain helpompaa ja kevyempää elämää. Mutta ei.