Viimeksi taisin jäädä siihen, että olin lähdössä epäonnisen työviikon ja huonon kouluviikonlopun jälkeen isän luokse. Kaikesta matkustamisesta huolimatta maaseutumatkailu osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Isän luona oli niin hyvät energiat, että tunsin konkreettisesti, miten syke ja verenpaine laskivat. Oli hyvä olla. Tein parit paineita tasoittavat lenkit ja nautin hiljaisuudesta.

Viime tiistaina tein rannan viereisessä metsässä mielenkiintoisen meditaation. Istuin yhden kaatunen puun päällä ja fiilistelin hiljaisuutta ja luonnon ääniä. Pistin silmät kiinni ja yhtäkkiä tunsin, että vieressä oli joku. Jännitti melkein avata silmiä, kun mietin, kuka tai mikä on edessäni. No, en nähnyt ketään, mutta tunne oli erikoinen. Siellä oli varmasti joku henki maastoutuneena. Ilmeisesti meditaatio oli niin jäätävä kokemus, että kappas, tulin uudestaan kipeäksi.

Nyt olen ollut viikon verran hajalla. Tämä olisi koomista, jos en olisi niin rikki treenaamattomuuden vuoksi. Tiedän kyllä, että pitkittynyt flunssa on pieni juttu, kun miettii, mitä minäkin olen kokenut ja miten sairaita jotkut ovat koko elämänsä. Mutta silti. K ä r s i n.

Sunnuntaina olin puolikuntoisena aamuseitsemästä iltayhdeksään töissä. Loppuillasta kuului enää kähinää, kun yritin huonokuuloisille vanhuksille toivotella hyviä öitä. Pyöräilin kotiin ja itkin matkalla, kun ahdisti niin paljon. Iski ihan paniikki, mitä jos en enää koskaan ole terve ja flunssa vaan jatkuu ja jatkuu. Muutamana yönä olen herännyt aamukolmelta miettimään, mitä jos en enää ikinä pääse salille treenaamaan.

Kyllä huomaa, että korvien välissä ei kaikki ole kunnossa, kun päässä pyörii tällaisia ajatuksia. Toisaalta kun on riippuvuuksille altis henkilö, tämä oli odotettavissa. Kun syöminen on saatu hallintaan, tilalle tulee herkästi jokin muu se juttu. Se juttu on nyt sali, ja vieroitusoireet ovat hirveät. Ihan sama fiilis kuin joskus ennen yritin olla syömättä leipää ja suklaata ja silti löysin itseni kaupan kassalta lastaamassa mässäilykasseja syöminkejä varten.

Onneksi paino on tasaantunut alle 70 kiloon, en ahmi, kaikki vaatteet mahtuvat entiseen malliin päälle ja jopa iho alkaa vihdoin näyttää elpymisen merkkejä. Töissä on ollut helpompaa ja tammikuulle on tiedossa parin viikon lomareissu Filippiineille hyvässä seurassa. Tähän kun vielä saisi sen raskaan jalkatreenin jälkeisen olotilan, olisin hyvin kiitollinen.