Teen aina välillä netissä masennustestin ja seurailen, miten pistesaldo kehittyy. Viimeksi keväällä pisteet olivat muistaakseni 11 tai sitä luokkaa eli melkein normaalin rajoissa. Eilen sain pisteitä 20. Se viittaa kohtalaiseen tai keskivaikeaan masennukseen. Sellainen olo kyllä on ollutkin, että huonompaan on menty. Mikään ei tunnu miltään tai enimmäkseen tyhjältä tai ikävältä. Iloa ja naurua on, mutta pinnallista, ei sellaista syvää elämäniloa.

Teen edelleen päivittäin listaa asioista, joissa olen onnistunut ja joista voin olla kiitollinen. Ennen kuin olo muuttuu tästä synkemmäksi, täytyy tehdä joitakin korjausliikkeitä. Luulen, että ruokavalion säätämisellä ja salikäynneillä (räkätaudin takia tuli tauko ja takapakkia) saan jo paljon hyvää aikaan. Mistä löytyisi elämänilo ja halu elää, sitä en tiedä. En ymmärrä, mitä suurta tai pientä pitäisi tapahtua, että haluaisin elää.

Keskiviikon palkkapäivä lähestyy. Saan silloin onneksi maksettua kaikki velat, vuokran ja pääsen ruokakauppaan. On muuten mielenkiintoista käydä kaupassa ja miettiä, mitä tarpeeksi täyttävää ruokaa saa muutamalla eurolla. Siinä ei paljon lasketa, tuleeko jokaiselle aterialle tai edes päivälle tarpeeksi proteiinia. Salaattipuskan hinnalla saa hyvässä lykyssä kaksi pussillista leipää ja sitä rataa. Mahakipu ja fyysinen paha olo ruokien ja antibioottikuurien takia on arkea. Palkkaa odotellessa.

Jälleen täytyy todeta, että onneksi on työ. Työpäivän aikana ei ehdi ajatella, haluaako elää vai ei, kun on niin paljon hommia. Mielestäni olen sopeutunut hyvin työporukkaan, vaikka olenkin tällainen sosiaalisesti heikkolahjainen. Heh. Töiden jälkeen olen ihan poikki, mutta niin taitaa olla moni muukin.