Kätilötädin sisko eli toinen upea tätini soitti tänään ja pyysi syömään, kun he olivat miehensä ja tyttönsä kanssa täällä autokauppoja tekemässä. Pari tuntia meni kuin hujauksessa. Nauroin vedet silmissä, kun oli niin hauskaa. Sillä perheellä on kyllä tilannekomiikka ja paljon muuta hallussa. Olen niin onnellinen ja kiitollinen, kun minulla on näin mielettömiä ihmisiä elämässäni. Parasta on se, että kaikki ovat minun tukenani ja tsemppaamassa elämässä eteenpäin.

Kätilötädin mies taisi luvata, että hän hommaa minulle unelmieni kesätyöpaikan, jos haluan. Voisin asua heidän luonaan, koska työpaikka on heidän kotikaupungissaan. Loistava tilaisuus kieltämättä. Sitten tajusin, että olin samassa tilanteessa viime kesänä. Halusin NIIN älyttömästi hoitamaan kuolevia ihmisiä ja ajattelin, että siellä on tulevaisuuteni. Ja mikä hirveä pettymys työ olikaan ja miten kannan loppukesän ahdistusta vieläkin sisälläni. Siispä en tällä kertaa hätäile, vaan katson rauhassa mitä tuleman pitää. Eihän se työpaikka minnekään katoa, vaikka odotan niin kauan, että saan tarpeeksi psykiatrisen alan kokemusta (ja nimenomaan sitä hoitotyön kokemusta, ei potilaana oloa enää kiitos).

Fiilistelyä.