Sain eilen parhaan ja iloisimman uutisen pitkään pitkään aikaan. Isä kertoi, että hänelle tulee naisvieras mökille. No comments, kun tietenkin uteliaana kyselin naisesta kaiken mahdollisen. No, aamulla isä sanoi, että ei nainen ollut tyttöystäväainesta. He ovat kuitenkin molemmat kiinnostuneet henkimaailmajutuista, joten mistä sitä tietää. Ainakin kaverin saa ja sosiaalista elämää.

Oksentelu jatkuu. Nyt pitäisi oikeasti lopettaa, ennen kuin tästä tulee ikävä tapa. Tarvitsisin kipeästi terapia-aikaa, mutta psykologini on vielä lomalla parisen viikkoa. En oikein tiedä mitä tehdä.

Harkitsen puolivakavissani muuttoa toiseen kaupunkiin, hyvin pieneen sellaiseen. Lähinnä vaan ja ainoastaan kouluttautumisen vuoksi, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä kaikkea uutta ja kivaa siitä seuraisi. Ja rakas siskoni (tutorini ja minun elämää koskevien päätösten tekijä, heh) on sitä mieltä, että muutto voisi tehdä minulle tosi hyvää.

Onneksi tässä on aikaa rauhassa miettiä ja jahkailla asiaa. Mutta eipä minua täälläkään mikään pidättele tai sido. Ja kai kaikki suunnitelmat, jotka eivät liity itseni vahingoittamiseen, ovat kannattavia.

Toinen tosi ajankohtainen murehtimisen kohde on ollut joulu. Olen pähkäillyt, miten ikinä voin selvitä siitä, kun viime joulukin oli yhtä tuskaa ilman veljeä. Päätin, että lähden ulkomaille reissuun vaikka yksin, jos en saa ketään kaveria mukaan. Äkkilähtö tai lento kauas pois täältä. Luulen, että saan rahat kasaan, jos vaan kirjaa ostetaan tarpeeksi.

Sisko varmasti riemastuu ja hermostuukin ideastani, mutta yritän tässä vähitellen alkaa elää omaa elämää enkä siskon tai isän. En voi aina miellyttää kaikkia läheisiäni tai ajatella joka päätöstä tehdessä, mitä sisko (tai isä) sanoo. Minä olen minä enkä mikään siskoni jatke.