Voi että, onpa ollut antoisa viikonloppu. Sain nauttia siskon ja kummipojan seurasta ja pääsin paljasihokontaktiin yhden suosikkiartistini kanssa. Kyse oli ihan vain käsien kohtaamisesta, mutta hurjaa tällaiselle maalaistytölle.

Nyt on tosi haikea olo, kun vieraat lähtivät ja jäin yksin. Ymmärrän hyvin, miksi olen ehkä huomaamattanikin ottanut poikiin etäisyyttä. On henkisesti helpompaa olla etäällä kuin kestää näitä eroamisia ja erinäisiä huolia ja pelkoja. Eri asia varmaan, jos asuisin lähempänä ja näkisimme useammin. Mutta nyt on näin, ja onneksi näemme seuraavan kerran jo uudenvuoden aikaan.

Työt alkavat huomenna. Ei jännitä niin paljon kuin kesällä, ja uskon, että pääsen nopeasti arkirytmiin. Olo on vähintäänkin hämmentynyt, kun kaikki on niin auki. Ikuisuudelta tuntunut koulutaival päättyy torstaina, kun on viimeiset tunnit. Työsopimus jatkuu helmikuun loppuun, sitten seuraa en tiedä yhtään mitä. Mielessä pyörii ajatus, että voin tehdä ihan mitä vaan.