Tänään on ensimmäinen kerta elämässäni, kun sain BDI-testistä 13 pistettä. Siis kuvitelkaa, 13 pistettä. Tuo on nyt vertailukelpoinen tulos, koska samalla terapeutin tekemällä testillä on oloani mittailtu viimeiset noin parikymmentä vuotta. Muutos on huikea, koska suurimmillaan pistesaldo on ollut 45. Silloin olin vähintään puolitoista jalkaa haudassa sopimassa tapaamista junan kanssa ja nyt vain lievästi masentunut. En olisi ikinä uskonut, että tällainen päivä koittaa tai että jaksan elää tänne asti. Nyt kai voin todeta, että alan päästää parhaasta ystävästäni masennuksesta irti ja oikeasti toipua takaisin elämään. How great is that.

Edit.

Sydäntäni särkee se, että äiti ei koskaan elämänsä aikana nähnyt minua edes lähimain mieleltäni terveenä. Se tuntuu musertavalta. Äiti kärsi niin paljon oman terveytensä vuoksi ja minä lisäsin taakkaa entisestään. Äiti sanoi monesti, että hän tekisi ihan mitä tahansa, että minulla olisi parempi olo. Keinot eivät riittäneet tässä elämässä, mutta tiedän, että äiti on tehnyt henkimaailmassa kaikkensa minun eteeni. Tässä on tulos, ja äitikin varmasti näkee sen.