Juttelin eilen opettajan kanssa viime viikon loppuarviosta, joka siis meni lievästi sanottuna perseelleen. Opettaja sanoi, että pystyin hienosti pitämään itseni kasassa, puolustin itseäni asiallisesti ja kyselin perusteluita ohjaajan väitteille. Erityisen ylpeä olen itsestäni, kun olin kysynyt ohjaajalta, luuletko että valehtelen. Hahaa. Olin unohtanut muutamia kohtia, koska olin niin järkyttynyt tilanteessa. Open kanssa keskustellessa tuli jo vähän sellainen huvittavakin olo. Että miten joku muka ammattilainen kehtaa toimia noin, ettei löydä opiskelijastaan mitään hyvää ja perustaa kaiken puheensa ”muiden hoitajien” kommentteihin. Yritän päästää nyt irti, kunhan vain saisin sen kaivatun kirjallisen arvioinnin opintopisteitä varten.

Äsken kävin kahden tunnin kasvohoidossa. Olipa rentouttavaa. Kosmetologi oli sitä mieltä, että tuo silmänalusnäppy paranee kyllä ajan kanssa. Nou hätä. Sitten hän tutki kasvojeni ihoa jollain koneella ja totesi, että minulla on hyvä iho. Olen vähän eri mieltä, mutta hyvä näin.

Ai niin. Tärkein meinasi unohtua. Tätä yhtä surkeaa mollattua hoitajaa pyydettiin töihin. Työt alkavat joulukuun toisella viikolla ja kestävät helmikuun puoleenväliin. Olen ihan siinä rajoilla, alkaako tällainen kahden ja puolen kuukauden sitoutuminen ahdistaa, mutta ehkä selviän. Heh. Tuon työpätkän jälkeen aion lähteä reissuun ja tulen takaisin, kun rahat loppuvat. No, tuskin sentään, mutta ainakin pari viikkoa olisi tarkoitus lepäillä. Inhoan sanaa ansaita, mutta nyt sanon, että kaiken tämän helvetillisen yli kolme vuotta kestäneen koulutuskan jälkeen olen ansainnut unelmaloman.

Tällä viikolla uskaltauduin viimein salille. Minun oli tarkoitus pitää kuukauden tauko, mutta se venähti melkein kahdeksi. Mietin pitkään, miten pystyn menemään salille läskeineni ja kun ahdistaa ja ja. Sitten en enää miettinyt, vaan menin salille ja hyvin meni. Mitä tästä opimme – älä mieti, vaan toimi.