Hyviä muistoja on onneksi vaikka miten paljon ja vaikea valita niistä, mutta tässä yksi. Noin kymmenen vuotta sitten olin kesätöissä päiväkodissa. Olin juuri eronnut Jartsan kanssa. Silloin ajattelin, että mitään pahempaa ei elämässä voi sattua (jos ei äidin sairautta lasketa). Kappas vaan, miten vähän tiesin elämästä silloin.

Päiväkodissa oli neljävuotiaat kaksospojat. Molemmilla oli niin vahvat silmälasit, että heidän silmänsä näyttivät tosi suurilta. Suloisia poikia, jotka pitivät minusta ja minä heistä. Yhtenä päivänä istuin murheen murtamana töissä ja odottelin, että lapsukaiset saisivat ruokailtua. Sieltä sitten juoksi toinen poika ruokailun jälkeen syliini, puristi lujaa kaulasta, antoi pusun poskelle ja sanoi, minä tykkään sinusta Viivi.

Siinä kuulkaas suli sydän jos toinenkin. Itku meinasi tulla eikä siinä muu auttanut, kun todeta poitsulle, että minäkin tykkään sinusta.

**************************************************************

Vapaapäivä on tehnyt hyvää. Eilen oli aika raskas työpäivä, kun pyörittelin kahta pappaa ja yhtä mummua sängystä pöntölle ja pöntöltä sängylle. Puhumattakaan hajumaailmasta. Välillä tuntuu, että työpaikan hajut tarttuvat minuunkin, kun joka paikassa haisee nykyään jokin peellä alkava erite. Tai sitten minäkin haisen, who knows.

Kartsa soitti äsken. Hän oli peltotöissä ja ihmetteli, miten kuulostan taas niin väsyneeltä. Olen yrittänyt miehelle selvittää, miten harvoin olen pirteä, mutta ei mene (mikään) jakeluun. Puhelun sisältö oli sanoisinko vajaa. Olennaisin pointti oli se, että hän ajelee pellolla niin kevytrakenteisella traktorilla, että sisuskalut menevät rynkytyksestä sekaisin. Kuulemma pitäisi kohta mennä pissallekin, kun tärisee niin paljon. Siis voi ihanuus, että mies voi tällaisen tärkeän tiedon kanssani jakaa. Toisaalta jotain edistystä on tapahtunut, kun olemme siirtyneet ulostekuvauksista pissaamiseen. Jei. Kartsa on kehityskelpoinen aito suomalainen mies.

Serkun miehen isä kuoli muutama päivä sitten. Äidin sanoin minua sieppasi, kun luin fb:stä ihmisten kommentteja asiaan. Joka toisella oli perinteiset osanotot ja perään lausahdus tyyliin huomenna tuntuu jo paremmalta tai jokaisen tunnelin päässä on valoa tai kyllä elämä pian helpottuu. Voi jumalauta, miten ääliöitä ihmiset osaavat olla. Kukaan ei halua kuulla mistään tunnelista tai elämän helpottumisesta, kun rakas ihminen kuolee. Vähän jotain tilannetajua ja järkeä päähän, kiitos.