Ikävöin äitiä ja Mikaa ja sitä aikaa, kun meidän perhe oli ehjä ja koossa. Ikävöin siskoa ja poikia, isää ja Riittaa, uutta niin sanottua perhettä, joka on hajallaan. Liian surullista.

************************************************************

Ensimmäinen työviikko on onnellisesti ohi. Kerran minua on huitaistu, mutta onneksi osui rintaan eikä papalla ollut erityisen voimakas nyrkki. Minut on toivotettu muutaman kerran helvettiin, kun olen niin huono hoitaja ja sitten perään kehutaan nätiksi ja vaikka miksi. Vähän millä tuulella papparaiset sattuvat olemaan. Kakkavaippoja olen vaihtanut sen verran, että tiedän tasan tarkkaan, missä EN tee töitä valmistumiseni jälkeen. Kaikki kunnia niille hoitajille, jotka tuota touhua jaksavat koko elämänsä. Minä en.

Aika sähläystä on töissä ollut ja kaikki tapahtumat pyörivät unimaailmassa plus että olen alkanut taas nähdä unia, joissa minut tapetaan. En pysty oikein rentoutumaan missään kohdassa päivää, kun nukkuminenkin on painostavaa. Mutta kai se tästä. Kyllä ne toistuvat koulu-unetkin alkoivat joskus alkutalvesta hellittää, ja töitä on vain heinäkuun loppuun asti.

Yritän muistaa, että on tässä hyviäkin puolia. Minulla on sentään työpaikka, jota ei ole ollut moneen moneen vuoteen. Saan rahaa, jotta pystyn maksamaan vuokran, syömään ja lähtemään reissuun, jos haluan. Ja tällaiselle erakolle tekee hyvää joutua keskelle yhteen hitsautunutta työyhteisöä, jossa vain pitää yrittää pysyä jotenkin mukana. Onneksi siellä on muitakin ulkopuolisia, siis kesätyöntekijöitä, joiden kanssa synkkaa ehkä paremmin kun heilläkään ei ole paljon alan työkokemusta. Ja sekin on ihan positiivista, että suurin osa vakityöntekijöistä ymmärtää, että uudet eivät voi heti tietää kaikesta kaikkea.

Tädiltä muuten kuulin, että serkkuni eroaa miehestään. Kyseessä siis tämä pariskunta, jossa serkkuni miehen isä kuoli syöpään noin kuukausi sitten. Miehellä on ollut jo pitkään muita naisia ja kun serkkuni on ollut jättämässä häntä, mies on alkanut uhkailla itsemurhalla, alkanut juoda ja sitä tuttua rataa. Nyt serkulla on mitta täynnä ja hän etsii uutta asuntoa. Ihana tätini murehtii, miten tyttö pärjää omillaan kahden pienen lapsen kanssa. Oivoi. Ikävää, mutta tuo käänne oli odotettavissa. Sen verran luulen tuntevani komeiden baarimikkojen sielunelämää.

Edit.

Unohdin kertoa eilisestä ravitsemusterapiakäynnistä. Voihan erkki sentään. Menin sinne sekä lääkärin että terapeutin suosituksesta ja osin omasta halustani. Käynti kesti vajaan tunnin ja koko sen ajan mietin, mitä meille on koulussa jankattu. Ammattilaisen pitää tietää asioista enemmän kuin maallikon. No, tämä täti ei tiennyt enemmän kuin minä.

Nainen kehotti, että minun kannattaisi lisätä ruokavaliooni hiilareita esimerkiksi leivän muodossa. Tämä ohjeistus tuli sen jälkeen, kun olin kertonut, miten mahani ei kestä hiilareita eikä etenkään leipää, josta voi alkaa ahmiminen. No. Seuraava ohje oli, että voisin alkaa käydä koulussa lounaalla, koska sieltä saisi monipuolisen kasvisaterian. Tämän nainen sanoi sitten, kun olin kuvaillut, miten koulun kasvisruoka on peruna-, riisi- ja pastapainoitteista mössöä (anteeksi), jota mahani ei kestä ja josta voi alkaa ahminta.

Turhauduin. Toisaalta ymmärrän, että näiden ravitsemusammattilaisten pitää noudattaa jotain hemmetin ravitsemussuosituksia, jotka sopivat noin 90 prosentille ihmisistä. Ärsyttää vaan, että mikään mitä minä sanoin, ei mennyt perille. Siispä tekeydyin tyhmäksi ja kiltiksi asiakkaaksi, joka muka ei itse parhaiten tiedä, miten maha mihinkin reagoi. Voi hemmetti, ja seuranta-aika on syyskuun alussa. En vain kehdannut sanoa, että löydän ja saan ajankohtaisempaa ja parempaa tietoa netistä ja henkilöiltä, jotka näkevät nykyisten ravitsemussuositusten surkeuden. Mutta tulipa käytyä.